Lapset alle 12v.

Ohjeita lasten tunneille

  1. Tule aina ajoissa paikalle, jotta tunti pääsee alkamaan mukavasti. Pukuhuoneessa on hyvä olla 10 min ennen tunnin alkua.
  2. Tunneilla tulee olla liikuntaan sopivat joustavat vaatteet. Salissa voi olla paljain jaloin tai tossuilla. Sukkia emme suosittele liukastumisvaaran vuoksi. Pitkät hiukset tulee olla kiinni tunneilla. Vesipullon voi ottaa mukaan juomataukoja varten.
  3. Kauden alussa vanhemmat voivat saattaa lapsen saliin (neuvotella erikseen tunnin seuraamisesta ohjaajan kanssa, mikäli lapselle tämä on tärkeää ekalla tunnilla), mutta toivomme, että lapsille annetaan tämän jälkeen jumpparauha.
  4. Jos tunnin sopivuus lapselle arveluttaa, on tunnilla mahdollista käydä ensin vain kokeilemassa ja päättää sen jälkeen, jatkaako ryhmässä. Tässä tapauksessa kausimaksun voi maksaa kokeilukerran jälkeen.
  5. Perheliikunta: Kaikki liikkuvat tunnilla, joten myös aikuisilla tulee olla liikuntaan sopivat joustavat vaatteet.