Ignezia, 2006-2007 syntyneet tytöt

Ignezia syksyllä 2020, ylärivi vasemmalta oikealle Mai, Siiri ja Sara, alarivi oikealta vasemmalle Kaisla, Pihla ja Aivi. Kuvasta puuttuu Maini.

Ignezia on 2006-2007 syntyneiden tyttöjen joukkuevoimistelujoukkue, joka harjoittelee kaudella 2020-2021 kolme-neljä kertaa viikossa 2-2,5 tuntia kerrallaan ja kilpailee 12-14-vuotiaiden harrastesarjassa. Joukkueella on lisäksi kauden aikana lisätreenejä sekä joukkueen omia harjoitusleirejä viikonloppuisin. 

Igneziassa voimistelee tällä hetkellä seitsemän taitavaa ja motivoitunutta voimistelijaa. Harjoituksissa on aina hyvä tekemisen meininki ja jokainen voimistelija kannustaa joukkuekavereitaan omalla tekemisellään. Voimistelijana kehittymisen lisäksi keskeistä on urheilullisiin elämäntapoihin kasvaminen sekä mahtavan joukkuehengen luominen! 

Ignezia on valittu Voimisteluliiton yli 14-vuotiaiden harrasterinkileiritykseen kaudelle 2020-2021, jonka myötä kauden aikana leireillään kaksi kertaa Kisakallion urheiluopistossa. Yksi leiri sijoittuu syyskaudelle ja toinen kevätkaudelle.

Igneziaan otetaan mielellään mukaan uusia voimistelijoita! Onko sinulla aiempaa lajitaustaa esimerkiksi voimistelusta, tanssista tai luistelusta? Oletko motivoitunut sitoutumaan joukkueen mukana harjoitteluun? Mikäli olet kiinnostunut liittymään Igneziaan, ole yhteydessä sähköpostitse ja kerro omasta taustasi, niin sovitaan kokeilukerrasta!

Valmentajat: Heidi Tuominen, Claudia Ijäs ja Maija Parlov

Yhteydenotot ja tiedustelut: knviguaanit(a)gmail.com

Harjoitusajat- ja paikat keväällä 2020:

  • Maanantaisin klo 17-19 Käpylän ruotsinkielisellä ala-asteella (Pohjolankatu 45)
  • Tiistaisin klo 17-19.30 Maunulan liikuntahallilla (Maunulanmäki 3-5)
  • Torstaisin klo 18-20.30 Käpylän yhtenäiskoululla (Louhentie, 3).
  • Sunnuntaisin (ei joka viikko, kerrat ilmoitetaan erikseen) klo 9-11 Maunulan liikuntahallilla (Maunulanmäki 3-5)
Elise Cup syksy 2020, 1. sija.